Sex identification fail

Avalon nojaili tapansa mukaan kyrsiintyneenä aitaan. Että hän vihasikaan välillä tätä työtä. Ei ollut miellyttävää raahata rehua kiittämättömille otuksille järkyttävässä auringonpaahteessa - ei, se ei ollut miellyttävää, ei laisinkaan: se oli vittumaista. Vittumainen olikin oikein sopiva sana koko hänen elämälleen ja erityisesti tälle päivälle, kun kaikki tuntui menevän auttamattomasti pieleen: Avalon piteli vieläkin päätään, sillä oli vain hetki sitten onnistunut lyömään sarvipäänsä kipeästi ladonoveen sännätessään eväitään ryöstävän rotanrähjän perään. Oli muuten ollut helvetin iso rotta, ainakin hänen päänsä kokoinen. Ja jossain tuolla se paskiainen mahtoi tälläkin hetkellä natustaa kitusiinsa hänen tuoretta, vastaleivottua leipäänsä jonka syömisen ajatuksestakin Avalon oli jo ilahtunut suuresti. Mutta ei.

Ja aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, vastoinkäymisiä oli ollut lisää aamulla. Avalon oli mennyt jokapäiväiseen tapaansa ruokkimaan haassa käyskenteleviä elukoita ja saanut Hellriderin ohi kävellessään kunnon potkun perseelleensä siltä isolta koninköriläältä. Hermothan siinä menivät, mutta pomon ratsua ei tietystikään saanut sivallella käyttökelvottomaksi tikarin voimin tai kurittaa muutenkaan, joten se siitä - Avalonin piti vain hampaat irvessä kävellä pois ja niellä kiukkunsa. Ja muut kaakit tietty nauraa hirnuivat taustalla.

Ainoa positiivinen asia koko kurjassa päivässä oli, ettei kukaan ollut ollut todistamassa yhtäkään edellämainittua häpeän hetkeä. Avalon alkoi jo pikkuhiljaa saada mieltään miettiessään asiaa tarkemmin: eiköhän tuossa ollut jo tarpeeksi huonoa onnea yhdelle päivälle, joten loppupäivä olisi kai ihan tavanomaisen tasainen, eikö?
Jo pieni hymy huulillaan Avalon lähti kävelemään kohti tallirakennusta noutaakseen hoidokeilleen lisää muonaa. Hellrider tosin saisi jäädä ilman ateriaa, sillä se ei todellakaan ansain--

Tumps!

Avalon karjahti yllättyneenä, kesken ollut ajatus katkesi kuin kuiva heinä sarvikuonon jalan alla ja siinä samassa yllättynyt satyyri löysikin itsensä maasta makaamasta. Tämä vilkaisi taakseen ja näki kivenmurikan, johon oli juuri kompastunut.
"Saatanan turhake, vittuako siinä lojut!" Av karjahti turhautuneena, pomppasi kiukkuisena ylös ja tarttui kiveen. Sitten hän nakkasi sen voimalla suoraan noin metrin päässä olevaan ladonoveen.
"Noin, etköhän opi olematta tiellän--" satyyri aloitti, mutta keskeytti lauseensa jonkin osuessa kipeästi jo valmiiksi särkyiseen päähänsä. Avalon loi tyynen vihaisena katseensa maahan ja havaitsi jotain uskomattoman noloa: oveen viskattu kivi oli kimmonnut takaisin, suoraan hänen otsaansa.

Satyyrin takaa rupesi kuulumaan huvittunut nauruntyrskähtelyjä erään suden suusta, miehen joka ei edes enään asunut tässä kaupungissa. Tämä viime yönä saapunut vieras oli päässyt erittäin helposti kahden vartijan ohi, kun nuo keskittyivät leijailemaan unihattaroissa vahtimisen sijaan. Ääliöt, niille Nazo ei voinut kuin antaa myötätuntevaa sääliä, mitä olivat syntyneet aivottomiksi. Vartiovuorolla kun ei koskaan saisi nukkua, siitä saattaisi seurata katastrofi. Onneksi Nazo ei sentään ollut vihollispuolueen johtaja, mutta johtaja kumminkin oli. Ja koska hän ei ollut raaskinut mennä isoveljensä teltalle tuota keskeyttämään - olipa tuo tekemässä mitä tahansa, se ei Nazolle kuulunut - ja näin ollen piiloutunut tallin vintille päästäkseen nukkumaan pehmeille oljille. Siellä oli myös muuan vuohimieskin tainnut oleilla, vaan siitä ei ollut varmaa oliko kyseessä juuri tuo sama yksilö - pimeää kun oli ollut.

Joka tapauksessa, Nazo oli viettänyt päivänsä miestä seuraillen kuin pieni tipunen urheaa kukkoa, jos tuota nyt urheaksi pystyi sanomaan äskeisten jälkeen. Kivikin oli mahtavampi kuin sarvekas itse. Noh, huonoa tuuria, sitä nyt kaikilla toisinaan oli, kun toisilla taas hieman enemmän.

"Pahoittelen, tarkoitukseni ei ollut nauraa huonolle tuurillesi, mutta.. Olet sattumoisin huvittavin olento jonka olen viikkoihin nähnyt." Nazo nousi seisomaan karsinaseinän takaa, puistaen hohtavan valkeaa turkkiaan pienistä olkipätkistä. Siellä hän oli piileskellyt jälleen pienen hetken, karsinassa siis, välillä kurkkien satyyrin menoa. Nuori susi avasi karsinaportin ja päästi itsensä ulos, kävellen sitten puoleen väliin matkaa ja pysähtyen kunnioittavan välimatkan päähän miehestä. "Jospa heittäisit kiven muualle kuin eteesi, lapsikin tietää sen kimpoavan suoraan kohti." pitkähiuksinen naurahti vielä viimeisen kerran, kunnes jätti vain pienen hymyn huulilleen asettaessaan kätensä selkänsä taakse.

Avalon loikkasi vähintään puoli metriä ilmaan kuullessaan äänen takaansa.
"MITÄ HELV..." hänen silmänsä levisivät järkytyksen pyyhkäistessä kasvot kalpeaksi. "Mitä sinä siellä teit? Et ole tästä kylästä..!"
Refleksinomaisena eleenä satyyri vetäisi tikarin tupestaan ja jousti hieman polviensa varaan, ihan vain varalta. Ei sitä koskaan tiennyt olivatko ulkopuoliset vihamielisiä.
"Ja lopeta tuo ilkkuminen ja nauraminen, tai saat tikarista!"

Avalon oli hämmentynyt: kuinka oli mahdollista, että joku oli livahtanut hänen ohitseen talliin ja vielä ollut siellä pidemmän aikaa hänen huomaamattaan? Luoja, tämä päivähän muuttui koko ajan kamalammaksi!
Satyyri huokasi naama häpeästä, turhautumuksesta ja vihasta punehtuneena ja kohotti katseensa uudemman kerran salakavalaan tulokkaaseen. Tämä katsoi tätä hetken mietteliäänä ja laski sitten veitsensä.
"Ai, sinä olitkin vain nainen," Av naurahti huojentuneena. "Ämmälle nyt pärjäisin vaikka paljain käsin."
Tikari löysi tiensä takaisin tuppeen ja Avalonin asenne muuttui saman tien, kun hän oli 'tunnistanut' toisen sukupuolen.
"Mitä noin nätti tyttö tekee yksinään tällaisessa paikassa? Kannattaa pitää varansa, ettei joku paha mies tule ja raiskaa."
Satyyri yskäisi vihjaavasti varoituksensa loppuun. Tämä katseli nyt aivan uusin silmin vaaleaa tunkeilijaa, vaikka sydän vielä läpättikin säikähdyksestä.

Nazo kohautti kulmiaan toisen luullessa häntä naiseksi, ei mitenkään kohtelias aate, mutta kaipa se oli ihan aiheellista. Mitäs oli antanut hiustensa kasvaa niin pitkiksi ja pohjoisessa nälkää kärsinyt keho oli laihempi kuin useamman nartun omaama - lihaksista ei ainakaan ollut taikaa. "Niinhän sinä uhoat, ystävä hyvä, mutta kuten asian tahdot ilmaista, en sitä voi estää." arpinaamainen nuorukainen totesi pienen huokaisun yhteydessä, jos lyhyenläntä mies halusi pitää kuvitelmansa voiton puolella, pitäkööt, eipä se valkeaturkkista liikuttanut. Ehkä oli vain parempi, että mies veti tikarinsa toisaalle. "Ja mitähän mahdat tuolla tarkoittaa? Luuletko tosiaan jonkun kiinnostuvan minusta?" Nazo naurahti hivenen ivalliseen sävyyn, kunnes laskij virneensä perusilmeelle. "En voinut muuten olla huomaamatta tuota yhtä punarautiasta yksisarvista tuolla, milloin se on tuotu tänne ja olisiko mahdollista tavata se lähempää? Haluaisin mahdollisesti ostaa sen - hyvällä hinnalla tietenkin." pieni, pirullinen pilke vilahti silmäkulmassa Nazon ajatellessa asioita taaksepäin. Konihan nimittäin oli hänen uudenvanha tuttunsa, uhri joka menetti sarvensa häpeällisessä taistelussa.

Nazo asteli lähemmäksi satyyria, seisahtaen tuon eteen. Täytyi myöntää, mies oli lyhyempi vielä lähempää katsottuna. Itse susi oli miltein kaksimetrinen, kun vuohimies oli ainakin puolisen metriä lyhyempi. Pieni hymy kohosi hänen huulilleen, sillä tiesi erään tavan saada satyyrit ja muut äkäpussit paremmalle tuulelle. Käsi kohottautui huono-onnisen miehen kasvoja kohti, uros polvistui tuon tasolle - mikä tuntui samalta kun lapsille puhuessa.. - ja rapsutti kevyesti tuon pitkien korvien takaa. "Koitahan piristyä."

Avalon kääntyi katsomaan aitauksessa seisoskelevaa raitaturkkia, josta vieras näytti olevan kovin kiinnostunut.
"Voi, et sinä sitä halua ostaa - sarvikin oli poikki, kun kiinni saatiin. Jouduin teetättämään uuden, metallisen," satyyri selitti päätään pudistellen. "Osta mielummin tuo iso, komea ori tuolta. Itse johtajan ratsu, mutta pääsisin siitä mielelläni eroon. Se perkele potkaisikin tänään, eikä ollut ensimmäinen kerta. Ylimielinen otus."
Hellriderista puhuessaan Avalonin mieli oli alkanut jälleen ärtyä, mutta sitten vieras teki jotain mikä sai leppymään: tämä rapsutti häntä korvan takaa. Taivaallista!
"Vähän.. oikealle.."

Chax, tuo punarautias ori josta kaksikko oli juuri puhunut, kohotti päätään uteliaana nähdessään vieraan henkilön tallirakennuksen liepeillä. Yksisarvinen siristeli violetteja silmiään erottaakseen yksityiskohtia... ja havaitsi jotain.
Sulkia. Lannevaate. Kuvioinnit. Tuo ihmissusi oli sama, joka oli vienyt hänen sarvensa!
Siitäpä Chax aloittikin raivoisan riehumisen, sillä tapaus ei todellakaan ollut päässyt unohtumaan. Yksisarvinen alkoi potkia äänekkäästi aitaa ja hirnui raivoissaan samalla kun tuijottu tulistuneena Nazoa.

Avalon hätkähti lautojen kolinaan.
"Mitäs perkelettä--" hän havahtui. "Mikä sille nyt tuli?"

"Ei sillä mikään ole hätänä - kunhan kaipasi minua." Nazo naurahti lopettaessaan rapsutuksen samalla kun nousi seisomaan selkä suorana. Siinä mielessä outoa, sillä muut ihmisudet kulkivat hieman kumarassa. Noh, hän oli aina ollut kehitystä edellä - ainakin äiti niin tapasi sanoa. Vaaleahipiäinen lähti kävelemään rauhallisin askelin kohti aitausta, epäröiden hieman viimeisien askeliensa aikana. Entäpä jos koni osuisikin sorkallaan häneen? No jaa, kyllä tuo leppyisi pian, toivottavasti. Nuorukainen nojasi aitauksen puuaitaan hieman kireänä, kämmen puristui tiukkaan nyrkkiin pelkästä jännityksestä. Mitäs tässä nyt piti tehdä? Hymyillä vaiko olla vakavana. Naah, tällä hetkellä hymyilytti enemmän. Siispä pieni hymynkaltainen kohosi vaaleille huulille koristamaan siroja kasvoja. "Hei, Chax. Huomaan, että olet saanut erittäin komean sarven entisen tilalle. Usko pois, tuo pukee sinua paremmin ja ehkä tuolla voisit ensi kerralla suojautuakin paremmin minulta." tuota ei oltu tarkoitettu mitenkään ivalliseksi, sillä Nazo puhui ihan totta joka sanalla.

"Tules tänne, haluan tiirata sitä lähempää." käsi viittoi toista tulemaan luokseen, vaikka olikin aika epätodennäköistä, että yksisarvinen olisi totellut. Joka tapauksessa sinisilmät tutkivat etäisyydeltäkin tuota uutta, kiiltävää sarvea, joka toden totta passasi Chaxille kuin luotuna siihen. "Älä ole vihainen enään, et muuten ikinä pääse sieltä pois." Nazo vihjasi hieman ostoaikeistaan, muttei suoraan sanonut mitään.

Yhtäkkiä nuorukainen kääntyi satyyrin puoleen muistaessaan jotain olennaista. "Ainiin, ethän pahastu, että toin ystävättärenikin mukanani, herra ... mikäs nimesi nyt onkaan?" hän viittasi kädellään vähäpukeiseen demoninaikkoseen, joka oli hissukseen kävellyt kaksikon perässä. Edes Nazo itse ei aluksi huomannut tuota, mutta kun aitauksessa kyyhöttävä unitauri osoitti pelkoa katseellaan, muistui Razy heti mieleen. "Hänen nimensä on Razy." Nainen taustalla nyökkäsi tervehdykseksi pienen hymyn yhteydessä. Tämä piteli käsiään puuskassa ja yritti katsella hevosolennoista sitä parhainta, kenet halusi. Nainen oli nimittäin saapunut tänne ratsuostoksille, sillä murtunut siipi ei oikein soveltunut lentämiseen.

"Mit.. tunnetko sen?" Avalon kysyi uteliaana ja lähti seuraamaan Nazoa aitauksen luo.

Chax ei ollut lainkaan mielissään valkoturkkisen ihmissuden lähestymisestä vaan kavahti ensin taaemmas. "Pysy loitolla!" tämä sähähti aluksi vihaisena, mutta antoi ilmeensä muuttua neutraaliksi Nazon suostuttelun myötä. Jollain kumman konstilla toinen sai kuin saikin lopulta yksisarvisen luottamuksen. Chax luimisteli epäluuloisena korviaan, mutta asteli lähemmäs Nazoa. Jokin tämän olemuksessa rauhoitti ja herätti uskottavuutta - sorkkaeläin ei tiennyt mikä. Luultavasti sen tekivät viattomanmalliset kasvot.
"No katso sitten... Ja mitä tarkoitit kun sanoit, etten pääse täältä pois ellen tule lähellesi?"

Avalon seuraili haukotellen kaksikon vuoropuhelua. Tylsää. Totaalisen tylsää. Mutta sitä ei tarvinnut kauaa sietää, kun ihmissusi äkisti ilmoitti omaavansa seuraa. Naisseuraa. Avalonin pää kääntyi esittelyn yhteydessä toisen vieraan puoleen.
"Woa," sarvipään suusta pääsi väkisinkin, kun silmät osuivat tuohon pitkään, jumalaisen kauniiseen olentoon. Avalon ei turhia aikaillut vaan kiiruhti sorkat kopisten naisen luo.
"Hmm. Razy. Kaunis nimi," Av kehui flirttailevasti hymyillen. "Olen Avalon."

Nazo naurahti nähdessään Avaloniksi esittäytyvän innostuneen Razysta noinkin paljon, noh, saipahan hän rauhan puhua hevosen kanssa. "Jos olet kiltisti, ostan sinut tuolle neidille tilapäiseksi ratsuksi, minkä jälkeen pääset vapaaksi. Viikko tai kaksi siinä saattaa vierähtää, ei sen enenpää. Ellet sitten halua lähteä minun mukaani, mikä olisi erittäin epätodennäköistä." raidakas hymähti pienesti lopettaessaan lauseensa. "Mutta sitä ennen, sinut on koeajettava" Ilman mitään varoitusta Nazo loikkasi korkean hypyn, päätyen pienen mutkan kautta Chaxin selkään. Tuon onneksi hän ei painanut juuri mitään, eikä edes vetänyt harjaksesta. "Noniin, iisisti vain. En juoksuta sinua, kunhan haluan varmistua kunnostasi edes jossain määrin. "

Razy jätti toiset omiin oloihinsa ja keskittyi lyhyenpään olentoon. Hauska mies. "Kiitos vain, Avalon, mutta haluaisin udella tuon yksisarvisen hintaa. En halua sen olevan liian kallis Nazolle." Sarvekas uteli pää kallellaan. Hänellä oli suuria vaikeuksia nähdä Avalon, joka pituutensa vuoksi oleskeli hänen rintojensa tasolla.

Nazo laskeutui Chaxin selästä, kävellen sitten askeleen verran tuon pään kohdalle. Hän tarttui korkeaa olentoa hennosti turvasta kiinni, saaden tuon laskemaan päätään sen verran alemmas, että hän pystyi silittelemään sitä koko pituudeltaan. Pitkät hampaat tosin vaikuttivat pelottavilta, sillä tuollaisilla voisi purra suden pään poikki kaulasta. "Olisiko sovinnon paikka?" nuorukainen tuhahti tyytyväisenä, kunnes luimisti korviaan. "Miten helvetissä selviätte täällä kuumuudessa.. Haluan kotiin ja mahdollisimman pian."