The newcomers

Erlina huokaisi toisen painautuessa vielä enemmän maata vasten. Hetken hän mietti mitä tekisi, ja lopulta mieleen tuli eräs tapa, jolla emo oli saanut hänet paremmalle tuulelle. Nuorukainen vaihtoi asentoaan hieman päästäkseen nojaamaan Chaxia vasten ja halaamaan tuon kaulaa ihmiskäsillään. "Sallitko.." 'Lina kysyi arasti samalla kun nuuhki toisen tuuheaa harjasta halatessa. "Katso minun sarveani, oikea tynkä! Se on pituudeltaan satoja vuosia jäljessä, sen pitäisi olla samaa luokkaa kuin normaalien yksisarvisten.. Siksi itsekin olen hyljeksitty. Ja hei, hyvällä tuurilla sarvesi kasvaa takaisin - vaikka mielestäni sinä et sellaista edes tarvi. Vaikutat tarpeeksi vahvalta tappelemaan ilmankin ja.. Niin." unitauri selitti silitellessään punertavaa pystyharjasta, haroen jouhia sormillaan. "Minusta olet hyvä tuollaisenaankin."

Pienen tauon jälkeen shamaani sitten jatkoi lohduttelua, vaikka kurkkua kuivasi hiukan aavikon kuumuuden vuoksi.

"Kuule, näytä noille tärkeilijöille, että pärjäät ilmankin - muuten nuo tuskin jättävät sinua rauhaan.." Erlina toivoi toisen ottavan neuvosta vaarin ja nousevan seisomaan, kävelemään toisten luo ja vaikka naurahtamaan ivallisesti muille. Itsetunto ei saisi olla noin voimakkaan oloisella olennolla maassa, eri asia jos on tällainen ponin luokkaa oleva unitauritamma.

Chax arvosti unitaurin piristysyritystä, mutta ei siitäkään huolimatta onnistunut hymyilemään.
"Sinulla sentään on sarvi - minä olen vain säälittävä," hän huokasi raskaasti vilkaistessaan toisen esittelemää, kieltämättä pienenlaista piikkiä. Mutta oli sekin parempi kuin ei mitään, kuten sanottu.
"Tapella saatan osatakin, mutta tämä on nyt lähinnä kosmeettinen juttu. En ole yksisarvinen ilman sarvea."

Hetken saattoi jo vaikuttaa siltä, kuin ori olisi kokonaan luovuttanut ja masentunut, mutta Erlinan kannustuspuhe sai kuin saikin tähän jotain eloa.
Ehkä hän pystyisi siihen - näyttämään muille nimittäin. Olihan hän loppujen lopuksi kovin jätkä tässä aitauksessa. Ajatus sai jo pienen virneen käväisemään punertavaturkkisen orin huulilla. Kyllä, hän tekisi sen.
"Anteeksi, poistun viehättävästä seurastasi hetkeksi," Chax pahoitteli pian Erlinalle, nousi ylös ja ravasi pää korkealla kauempana naurusta hirnuvan yksisarvisporukan luo. Itsevarmuus oli palannut, muuten hän ei tähän olisi voinut ryhtyäkään.
"Mikä on noin hauskaa?" ori kysyi kulmat koholla kookkaalta hevoselta, joka oli selkeästi porukan, ellei koko aitauksen johtohahmo. Puhuteltu käänsi hitaasti päänsä kohti sarvetonta, tuhahtaen.
"Etköhän tiedä aivan hyvin. Paljas otsasipa hyvinkin, heppa."
Chaxin itsevarmuus koki pienen kolauksen katseen viistäessä raidakkaan orin omaa sarvea, jolla oli reilusti kokoa ja näköä, mutta hän koitti silti pitää itsensä kasassa. Ei sopis murtua tällaisessa tilanteessa.
"Sattui pieni onnettomuus, kiitos vain. Mikäs kieroon kasvanut porkkana omassa päässäsi on kiinni?" Chax vittuili, mutta ei saanut vastapuolta hätkähtämään. Vieras ori nauraa hörähti ja virnisti kylmästi.
"Sitä kutsutaan kylläkin sarveksi, mutta suljen korvani kommentiltasi - ihan vain oikeudenmukaisuuden nimissä. Ethän voi tietää sen nimitystä, kun et itse vastaavaa omista..."
Muut hevoset naureskelivat johtajansa takana kannustavasti ja katsoivat ivallisin katsein Chaxia, joka meni nyt hetkeksi hiljaiseksi kun ei tuntunut saavan tukevaa johtoasemaa keskustelussa. Kun hän oli lopulta sanomassa jotain, kookkaampi ori keskeytti Erlinaan viitaten:
"Sinulla ja tyttöystävälläsi on muuten paljon yhteistä, mitä sarven kokoon tulee... Ja muutenkin, friikkejä molemmat."
Chax puhalsi voimakkaasti ilmaa sieraimistaan hermostuneisuuden merkiksi.
"Ensinnäkin, emme seurustele. Ja toisekseen, älä sotke häntä tähän..."
"Miten ajattelit estää? Minulla on, kuinka sen ilmaisisin, ylivoima niin tukijoiden kuin aseidenkin määrässä." Vieras ori naurahti ja heilautti pari kertaa sarveaan puolelta toiselle ilmaistakseen äskeisten sanojensa merkityksen. Sitten tämä otti muutaman kevyen raviaskeleen ja kierteli hetken Chaxin ympärillä, lopulta töytäisten tätä voimakkaasti sorkallaan kylkeen.
"Mitäköhän seuralaisesikin sinusta ajattelee, poikaparka. Varmasti on kanssasi vain säälistä."
"Turpa kiinni."
"Soh soh, kunhan ajattelen ääneen. Hän on muuten aika viehättävä tapaus, voisin tehdä lähempää tuttavuutta..."
"Uskallakin."

Yksisarviset seisoivat nyt vierekkäin, kasvot vastakkain käännettyinä. Tilanne muuttui hetki hetkeltä uhkaavammaksi molempien ärsyyntyessä yhä enemmän.

Erlina ei kuullut mitä suuremmassa poruukassa puhuttiin, mutta osasi kyllä päätellä eleistä sekä ilmeistä keskustelun suunnan. Chax oli jäämässä alakynteen. Tietenkään tuo ei kaipaisi hänen apuaan, tai edes seuraa, mutta hän päätti kuitenkin mennä kuuntelemaan missä mentiin. Noustuaan ylös laikukas unitauri lähti laukaten muita kohti, pysähtyen sitten vähän matkan päähän noista. Ei hän viittinyt ihan mukaankaan tunkea, liian pelottavia otuksia nuo olivat ja varsin korkeita. Erlina-parka itse oli niin pieni ja heiveröinen, ettei omistanut minkäänlaisia mahdollisuuksia edes noita tammoja kohtaan. Pullaponiksi hän itseään kutsui, vaikkei edes ollut pullukka - päinvastoin hoikka.

Vihreät silmät tuijottivat epäröiden kaikkia paikalla olevia, kämmen puristui tiukempaan nyrkkiin lieskan ympärillä, korvat painuivat vielä enemmän luimuun ja kulmat laskeutuivat. Erlinaa suoraan sanoen pelotti olla tässä näin suuren joukkion edessä tuijoteltavana, vaikka katseet olivatkin pääasiassa kohdistuneet Chaxiin sekä suureen oriin.

Tumma, raidakas ori naurahti nähdessään Erlinan tulevan lähemmäs.
"Kas, tuli kuin kutsusta."

Chax kohotti kysyvästi kulmiaan, mutta jännittyi äkisti haudanvakavaksi riidan toisen osapuolen äkisti ravatessa keimaillen unitaurin luokse virne huulillaan.
"Älä ujostele, pyydän. Mutta niin, miten olisi pieni hauskanpito..?" Ori hymisi töytäisten aika rajusti Erlinaa kylkeen. Kun toinen ei vaikuttanut oikein lämpenevän, tämä mulkaisi halveksuvasti Chaxia ja sylkäisi tuon suuntaan. "C'mon, unohda tuo luuseri. Katso nyt, tässä olisi laatutavaraa, aivan silmiesi edessä! Vai oletko sarven puutteellisuuden lisäksi vielä sokeakin, häh?"

Nuori unitauri yritti peruuttaa kauemmaksi keimailevan oriin luota, muttei päässyt kuin sentin kauemmaksi tuon seuratessa sekä töniessä. Mistä tuo oikein puhui? Ei hänellä ollut minkäänlaisia tunteita Chaxia kohtaan, tuohan ei nimittäin ollut edes kentauri - Erlina kun ei osannut kuvitella seurustelevansa jonkun ei-taurin kanssa. "Minä... E-en ole kiinnostunut yksisarvisista.. Anteeksi." hän kuiskasi pienellä äänellään samalla kun kuopi maata ujostuneesti, katse viilsi tannerta samanaikaisesti, sillä tuohon isoon hummaan ei uskaltanut katsella, tai edes siihen suuntaan. Unitauri keplotteli kumminkin jollain tapaa itsensä suuremman ohi, kääntäen samalla tuolle selkänsä, seiskoskellen nyt epävarmana rintamalla Chaxin lähettyvillä.

Lähes puolet Erlinaa kookkaampi ori tuhahti tympääntyneellä vastaukselle, joka ei juuri miellyttänyt.
"Parasta olla. Mikä on kaunokaisen nimi..?" yksisarvinen uteli. Äänensävy kuulosti alkuun ehkä uhkaavalta, mutta suli loppua kohden jälleen flirttailevaksi. "Minua voit kutsua Hellrideriksi. Äläkä jumalauta käännä selkääsi minulle!"
Ele sai selkeästi Hellriderin veren kiehumaan, sillä ori ei ollut tottunut torjutuksi tulemiseen.

Unitauri hätkähti ja kääntyi nopeasti toisinpäin häntä ilmaa vispaten hermostuneesti, "E-Erlina.. He-herra Hellrider.." tietysti arka olento puhutteli toista herrana, sillä ei viitsinyt samantien puhua tuolle kuin jokapäivän tuttavalle. Shamaanikeppi sekä liekä molemmissa käsissä joutuivat vielä kovempiin puristuksiin, sillä nuorukainen tunsi olonsa syystä ja toisesta vielä ahdistuneemmaksi tässä kahden oriin ja tammalauman edessä. Hän ei todellakaan kuulunut tähän porukkaan, johan ulkonäkökin sen sanoi. Siis, miksi hän sitten seiskoskeli tässä kaikkien nähtävillä? Äkkiä pois vain, pois ennen kuin mitään sattuu. Erlina yriitti sivuuttaa toisten katseet ja kiertää Hellrideriksi esittäytynyt, vaan missioni vaikuttikin helpommalta mitä oli - orii nimittäin tukki jo pelkällä olemuksellaan koko tien, eikä unitauri uskaltanut kiertää ensin tammalauman edestä. Näin valaistukseksi voisi sanoa, että Hell oli juuri aidan vierellä, eikä siitä noin vain päästy menemään. Maata tuijotteleva päätyi sitten seisomaan kasvotusten miltein metrin korkeamman kanssa. Voi Erlina-parkaa.

Hellrider tuhahti uudemman kerran.
"Erlina? Tylsää, tarvitsemme paremman jos meinaat olla yksi hännystelijöistäni..." orii totesi. Tämä katsoi Erlinaa hetken päätään kallistellen ja hyvin miettivän näköisenä, kunnes lopulta nyökäytti tyytyväisenä turpaansa. "Nyt keksin. Uusi nimesi on Elvy."
Chax, joka oli ollut hetken hiljaa, kohottautui äkisti joukon keskeltä ja tuijotti uhmakaasti suurempaansa.
"Et voi vain mennä muuttamaan hänen nimeään, mokoma... lihakasa?"
Vasta nyt Chax oikeasti tajusi, kuinka hyväkuntoinen Hellrideriksi itsensä esitellyt ori oli muihin aitauksen asukkeihin verrattuna - tuohan oli suorastaan massiivinen!
"Luoja, mitä ne oikeasti syöttävät sinulle?"
"Kaikkea mitä eivät tule syöttämään teille," Hellrider naurahti ivallisesti. "Minä olen johtajan henkilökohtainen ratsu, te muut olette pohjasakkaa. Ketään ei kiinnosta kuoletteko vai pysyttekö hengissä."
Tosiasiat todettuaan Hellrider pakitti hieman päästäkseen lähemmäs Erlinaa ja seisahtui lopulta tämän rinnalle, töykkien arkaa unitauria muiden tammojen, "fanijoukkonsa" sekaan.
"Sinne vain kaltaistesi joukkoon, älä ujostele! Ja muistaakseni minulla jäi juttu kesken tämän tyypin kanssa." Oriin katse kääntyi nyt uhkaavana Chaxiin.
"Taisit tulla alunperin haastamaan riitaa, vai?"
"Eäh..."
"Jos tappelua hait, niin sitä myös saat..."
Hellrider kuopaisi maata näyttävästi ja puhalsi kuumaa ilmaa sieraimistaan uhkaavaa vaikutelmaa terästääkseen. Tätä selvästikin huvitti sillä hetkellä tapella, mikä puolestaan huolestutti Chaxia, joka jäisi varmasti alakynteen. Tosin sen Hellrider jo tiesikin, tuskin tuo muuten olisi alkanut uhittelemaan.

Erlina ei ensinnäkään pitänyt uudesta nimestään, eikä siitä että hänelle oli tyrkytetty pakosta uusi nimi. Entä jos hän ajan mittaan unohtaisi oman nimensä, jota oli kantanut jo liki kaksisataa vuotta mukanaan? Olisi kauheaa palata kotia ja ilmoittaa kaikille olevansa Elvy. Kauhea ajatus, kieltämättä, mutta koska tamma ei osannut sanoa ei tai saatika edes puistaa päätään, oli hänen nimensä nyt Elvy. Ja jälleen häntä tönittiin, tällä kertaa kohti hirnuvia tammoja, jotka eivät tasan olleet mielissään hänen seurastaan. Nuo rupesivat ensimmäisenä tönimään, puskemaan ja uhittelemaan sarvillaan, sillä vaaleahiuksinen unitauri oli erilainen ja lisäksi vetänyt niin kutsutun johtajan huomion itseensä. Se ei ollut sallittua. "L-lopettakaa..." Erlina vaikersi hiljaisella äänellä vetäessään shamaanikepakkonsa käsiensä mukana rintakehää vasten, aivan kuin suojaamaan sydäntä. Eivät nuo sentään murhanhimoisia olleet, enemmänkin kateellisia, sillä kahden oriin alkava tappelu muistutti liiaksi kiima-ajan kosintoa, jossa vahvempi osapuoli saisi tamman omakseen. Sehän ei käynyt.

Tammat eivät todellakaan olleet mielissään Erlinan saamasta huomiosta vaan näykkivät ja töykkivät tätä minkä kerkesivät. Kateudella ei ollut mitään rajaa ja solvaukset halkoivat ilmaa, joku taisi yrittää sylkäistäkin unitaurin päälle silkasta inhosta. Juorut levisivät kuiskauksina ja akkalauma nauraa hirnui kuorossa sekä Elvyn kantamalle shamaanikepille että tuon säälittävän pienelle sarvellekin.
Niin, todellakin - voi Erlina-parka.

Hellrider ja Chax olivat uhkailleet toisiaan jo hetken puolin ja toisin sen verran, että oli aika itse voimainmittelölle. Aloitusiskun teki Hellrider, joka loikkasi suoraan vastustajansa eteen, otti vauhtia ja potkaisi komealla kierrepotkulla takajaloillaan Chaxia suoraan rintalastaan. Punaruskea orii lennähti parin metrin päähän maahan kivuliaan hirnahduksen säestämänä. Ylöskömpiminen näytti hankalalta, mutta pian sarveton oli jälleen jaloillaan ja syöksyi nyt vuorostaan Hellrideria kohti raivon sokaisemana pää edellä, unohtaneena tyystin että oli juuri tänään menettänyt aseensa. Ja mitä häpeällisin tapahtui: Chax törmäsi paljas otsa edellä suoraan Hellriderin rintakehään. Orii ei ollut vaivautunut edes väistämään ja vain nauroi vahingoittamisyritykselle.
"Unohditko jotain?" siniraidallinen hirnui Chaxin pudistellessa kummastuneena päätään. Hellrider käytti tilaisuutta hyväkseen ja potkaisi, tällä kertaa etujaloillaan, toista uudemman kerran rintakehään. Tällä kertaa Chax oli ehtinyt varautua sen verran ettei jälleen kaatunut, mutta se ei vähentänyt iskun tuottamaa kipua yhtään.

Oriit potkivat, purivat, töykkivät ja juoksivat hermostunutta ympyrää tappelun jatkuessa. Chax oli selkeästi alakynnessä, mutta yritti kuitenkin sitkeästi pysyä kilpailussa mukana - siitäkin huolimatta, että oli saanut jo muutaman kivuliaan haavan Hellriderin terävästä sarvesta. Punaruskea hengitti raskaasti ja raivosta täristen: voi kun vain hänellä olisi oma sarvensa, silloin tilanne olisi aivan toinen ja hän olisi se, joka olisi niskan päällä... Mutta kun ei. Chax oli järjettömän katkera sarven vieneelle sudelle juuri nyt. Jos karvakasa olisi ollut juuri nyt paikan päällä, ei tästä olisi jäljellä enää märkää länttiä enempää, se olisi vissi ja varma!
Chax jäi yhä vain enemmän häviölle ja lopulta, viimeinkin Hellrider teki ratkaisevan iskun: tämä potkaisi vielä viimeisen kerran vastustajansa maahan ja laskeutui tuon päälle sarvi uhkaavasti kaulavaltimoa osoittaen.
"Myönnätkö häviösi, heppa?" Hellrider naurahti pilkallisesti ja työnsi sarveaan eteenpäin niin, että se lähes lävisti Chaxin ihon.
"S-selvä, selvä... kunhan peräännyt..." hävinnyt huohotti uupuneena. Chax oli harmistunut siitä, ettei Hellriderissa näkynyt yhtä paljoa väsymisen merkkejä kuin hänessä - se siitä "muille näyttämisestä". Totta se oli, hän ei ollut mitään ilman sarveaan.

Elvyksi uudelleen nimetty tamma katsoi kauhistuksissaan kuinka punertavaa oria vietiin, aivan kuten häntä itseäänkin juuri nyt. Toiset, kateelliset tammat eivät jättäneet poloista rauhaan, vaan tönivät entistä rajummin pienempää, koittaen saada tuon kaatumaan. Jollain konstilla nuorukainen onnistui livahtamaan joukosta ja suuntaamaan hävinneen osapuolen luo. Syy oli täysin hänen, ilman sitä typerää puhetta tuo olisi vielä paremmassa kunnossa ilman minkäänlaisia naarmuja. Raviaskeleita vaaleahiuksinen ei kerjennyt ottaa kuin muutaman, kun joku joukkiosta ennätti tämän eelle ja kamppasi jalallaan. Erlina kaatui rajusti etupolvilleen, ihmisvartalon kädet ottivat maasta tukea ja samalla sekä shamaanikeppi että lieska irtautuivat otteesta. Tammajoukkio hirnui mielissään tömistelyjen säestämänä, kun nuorin, eli itse uhri, yritti päästä ylös niin kutsutusta kumarrusasennosta. Valitettavasti veriset polvet olivat myös kivuliaat, eli nousemisesta ei taitanut tulla mitään. Voi miksi toisten pitikään olla niin ilkeitä? Eihän hän mitään pahaa ollut tehnyt kenellekään, mikseivät nuo voisi vain jättää raukkaa omiin oloihinsa. Vihreä, alakuloinen katse vilkaisi nyt Chaxin suuntaan, Erlinan olisi niin tehnyt mieli mennä auttamaan tuota, muttei juuri nyt voinut asialle mitään.

Chax kömpi vaivalloisesti ylös Hellriderin peräännyttyä. Hän ravisti tomut turkistaan, mulkaisi katkerana voittajaansa ja nilkutti sitten aitauksen laitamille. Orii odotti, että Elrina, tai Elvy, tulisi myös pian perässä.
Chax oli tuskin kerennyt laittautua makuulle, kun joku jo nakkasikin aidan toiselta puolen lassotun köyden hänen kaulaansa.
"Mitä per..." yksisarvinen havahtui ja loikkasi oitis takaisin jaloilleen. Tämä kääntyi katsomaan portin suuntaan, jossa seisoi Avalon köydenpää kädessään.
"Tulehan, pullaponiseni," satyyri virnuili ja kiskaisi narua. Chax ei jaksanut edes vastustella vaan lähti suosiolla sarvipään mukaan - pääsipähän edes hetkeksi pois muiden luota. Toivottavasti vain Elrina pärjäisi...

Nuorukainen katseli pian häipyvän Chaxin perään samalla kun itse yritti vielä kerran kömpiä seisalteen. Kun kolmannes yritys epäonnistui, Elvy antoi periksi ja jäi siihen makaamaan ja keräämään voimia siihen asti kunnes viimeinkin pääsisi ylös. Mitäköhän satyyrillä oli mielessään, se varmaan selviäisi pian.