Not Nano, Nano!

Pieni, valkea karvapallero makasi kerällä taljojen seassa tuhisten unisena. Tätä ei miltein erottanut muiden turkisten seasta ja ilman jatkuvaa ulinaa mitään ei olisi paljastunutkaan. Pentu oli ehkä noin neljän vuoden ikäinen, hyvin nuori tapaus siis, eikä millään voinut nukkua rauhaisia unia, vaan aina joku iso mörkö -toisin sanoen hänen isänsä - jahtasi niissä. Koko susiklaanin johtaja oli ollut niin pettynyt lapsosensa väristä, ettei antanut tuolle juurikaan huomiota hyvässä mielessä. Tuskin kukaan muu kuin emo tiesi edes lapsosen olevan poika, hiukset kun tuolla tahtoi kasvaa nopeasti ja kooltaan tämä oli syntyessään jo kaksi kertaa pienempi kuin perheen vanhin poika siihen aikoihin. Nazoksi nimetty pentu laski häntänsä huipun suoraan kuonolleen, mistä tietenkin johtui tunnettua reaktio kuin aivastaminen.
"Tsiuh!" Nuorukainen pärskähti aukaistessaan silmänsä aivastelun jälkeen. Tämä nousi istumaan jalat ristissä, häntä laskeutuen syliin samalla kun hän hieroi unisena silmiään kaksin käsin. Haukottelun päätteeksi Nazo jäi tutkimaan ympäristöä katseellaan. Teltta, typerä teltta. Ei yhtään lelua, ei yhtään mitään hauskaa. Harmi etteivät muut oikein pitäneet hänestä, muuten leikkiminenkin olisi saattanut olla mahdollista. "Mami?" Valkoturkkinen huhuili äitiään, vaan tuota ei kuulunut edes minuuttienkaan päästä. Missä lie.

Sceltfun, perheen vanhempi poika astahti sisään telttaan.
"Isä, äiti, onko ketään kot..." susinuorukaisen lause keskeytyi tämän kääntäessä kylmänkeltaisen katseensa turkiksista muovattuun kehdonkaltaiseen. Pikkuveli kieriskeli ja tuhisi karvaisten taljojen seassa. Lopulta tämä aivasti, saaden vanhemman sisarensa jopa naurahtamaan. Sceltfun käveli pienokaisen luokse.
"Pidä varasi tai isä tekee sinusta vielä yhden tuollaisen turkiksen, jos leikit liiaksi moista..." hän virnisti. "Mistä luulit edellisten tulleen?"
Susinuorukainen haukotteli käsivarsiaan venytellen ennen kuin kiinnitti taas huomionsa penikkaan. "Mikä se sinun nimesi olikaan..? Oliko se N... jotain. En minä muista. Mutta sinähän varmaan osaisit kertoa sen minulle jo itse?"
Jostain syystä Sceltfunin huomio heräsi ja hän kumartui pienen, valkean mytyn ääreen. "Kerrothan isoveljelle, mikä on nimesi?"

Valkoinen susipoika katsoi suurin, sinisin silmin isoveljeään, joka pelottavasti muistutti ulkomuodoltaan isää. Mutta Sceltfun oli sentään mukavempi kuin isä, vaikkei aina ollutkaan niin kovin reilu pentua kohtaan. Nimenkin tuo oli näemmä unohtanut. "Nano!" Poika vastasi reippaasti, mutta hieman hämillään omista sanoistaan. Jokin taisi mennä vikaan, yritetäänpä uudelleen: "Nano... Nano, Nano!" Hän huitoi käsillään kuin liikasuuri perhonen, näyttäen mutrusuuta itselleen. "Rrrr..."

Sinisilmäinen käänsi katseensa vanhempaan, toivoen tuon pian ruokkivan hänet tai jotain. Edellisestä ateriasta oli ikuisuus!

"Ahaa, Nano. Okei", Sceltfun nyökytteli samalla kun pörrötti pikkuveljen untuvamaista turkkia. Hän kummasteli hieman nimen toistamista, mutta pisti sen nuoren iän piikkiin. Lapset olivat tuollaisia, outoja.
Oli se vaan niin pieni, tuo veli nimittäin. Outoa, että noin pienestä olennosta kasvaisi hujauksessa hänen kokoisensa... Hetken kulutua Sceltfun havahtui katsomaan kulmat koholla Nanon ärhentelyä.
"... ihme pikkumies", hän hymähti ja pörrötti toista uudestaan.

"Ei Nano, vaan Nano!" parka ei osannut lausua nimeään oikein, joten kuulosti siltä kuin hän vain haluaisi toistaa ja toistaa tuota yhtä samaa sanaa. Pienokainen risti kätensä puuskaan kääntäen myös päänsä toisaalle, osoittaen näin olevansa suuttunut veljelleen. "Tyhmä, Celtfan."

"Niin niin, minähän sanoin Nano!" Sceltfun hämmästeli. "Kuulit vaan väärin. Pöljä", hän tuhahti ja töytäisi toista kevyesti kylkeen. Tästä lapsi ei kuitenkaan vaikuttanut ilahtuvan, päinvastoin: tämä suutahti ja kääntyi mielenosoituksellisesti toiseen suuntaan. Se olisi kai vielä mennyt, mutta Sceltfun ei puolestaan pitänyt lainkaan siitä, kuinka pienokainen haukkui häntä tyhmäksi ja lausui vielä nimenkin väärin!
"Se on Sceltfun. Ja tyhmä olet itse. Pentu", isoveli härnäsi pienempää. Hän tökki tätä joka puolelle pientä kehoa mahdollisimman ärsyttävästi.