He just doesn't know you like I do

Nimi: He just doesn't know you like I do
Henkilöt: Sceltfun, Nazo, sivuosassa veljesten isä
Genre: -
Oma kommentti: Lahja Zedille. Ole hyvä, rakas. ♥

- - - - - - - - -


He just doesn't know you like I do



”Saatana, ei sinusta koskaan tule mitään. Oli virhe jättää sinut eloon – olisi pitänyt tappaa heti, kun turkinvärin näin.”
”Mutta isä.. katso, mitä toin sinulle..”
”Turpa kiinni. Minua ei kiinnosta.”

Sceltfun kuunteli korvat höröllä tiipiistä kuuluvaa keskustelua, joka kuitenkin loppui yllättävän lyhyeen molempien osapuolten lopulta vaietessa. Scelt ei viitsinyt mennä vielä sisään katsomaan mitä oli tekeillä vaan jäi odottamaan tiipiin ulkopuolelle. Lähes täysikasvuisen susimiehen kävi kovin sääliksi nuorempaa veljeään Nazoa jota isä hyljeksi, ellei suorastaan vihannut. Tätä oli jatkunut aivan pikkuveljen lapsuudesta asti ja se oli ollut tälle kovin rankkaa. Ja ymmärsihän sen – jokainen poikahan tahtoi luonnollisesti olla isänsä suosiossa ja tulla juuri samanlaiseksi kuin tämä, mutta Nazolle ei annettu edes mahdollisuutta yrittää. Veli teki kaikkensa, mutta isä ei suostunut näkemään nuoremman poikansa teoissa mitään kiittämisen arvoista.

Hetkeen ei tapahtunut yhtään mitään ja Sceltfun harkitsi jo sisään menemistä, kunnes äkisti oviverho vedettiin auki. Nazo pyyhälsi ulos kyyneleitä silmissään. Tämä huomasi veljensä heti, mutta vältteli tämän kysyvää katsetta ja kiiruhti sanaakaan sanomatta ohitse. Sceltfun katsoi huolestuneena pikkuveljen perään, vilkaisten sitten telttaa. Isä ehtisi odottaa. Susinuorukainen nakkasi metsästysretkeltä saaliiksi saamansa peuranruhon maahan ja juoksi veljensä perään.
”Nazo! Nazo, odota!” Sceltfun huusi. Pikkuveli ei vastannut. Itse asiassa tämä ei edes kääntynyt katsomaan, kiihdytti vain askeleitaan, mikä huolestutti vanhempaa entistä enemmän. Scelt päätti yrittää uudestaan.
”Nazo!” hän huusi nyt vähän tiukempaan sävyyn. Sillä oli ilmeisesti vaikutusta, sillä tällä kertaa Nazo viimein pysähtyi. Tämä ei kääntynyt, mutta eipähän enää juossut karkuun.
Sceltfun lähestyi veljeään.
”Nazo, mitä sinä ja isä –” susinuorukainen aloitti, mutta ei päässyt kovin pitkälle ennen kuin veli jo keskeytti.
”Hän vihaa minua, Sceltfun. Miksi?” Nazo kysyi epätoivoisena, itkua ja vapinaa äänessään. Pikkuveli kääntyi viimeinkin katsomaan isoveljeään suoraan silmiin. Sceltfunin sydäntä särki nähdä kauniit, siniset silmät aivan kyynelissä ja itkusta punaisina.
”Ei hän sinua vihaa, hän vain...” hän yritti lohduttaa, mutta ei keksinyt lauseelle sopivaa lopetusta, joten vaikeni kesken kaiken ja painoi katseensa tomuiseen maahan. Nazo pudisti päätään.
”Ei sinun tarvitse selitellä, kyllä minä tiedän – hän vihaa minua!”
Sceltfun ei osannut tai kehdannut sanoa enää yhtään mitään vaan jatkoi maan tuijottamista. Tottahan pikkuveljen sanat olivat, mutta ei hän sitä tahtonut tuolle suoraan sanoa. Nazoa oli satutettu jo aivan tarpeeksi.

Veljekset seisoivat hetken hiljaa, Sceltfun vaivautuneena ja Nazo vain yksinkertaisesti apaattisena. Pikkuveli seisoi ilmeettömänä paikoillaan pitkät hiussuortuvat silmiensä peittona. Äkisti tähän kuitenkin tuli liikettä: Nazo romahti maahan kontilleen ja purskahti entistä toivottomampaan itkuun.
”Miksei hän voi vain pitää minusta? Miksi?” Nazo kysyi lisää kysymyksiä joihin ei ollut vastausta. Heikosta äänestä sai tuskin selvää itkemisen takia, mutta äänensävy selitti kyllä kaiken minkä Sceltfunin tarvitsi tietää. Hän kumartui halaamaan veljeään tiukasti ja silitti hellästi tämän valkoharmaata selkää. Susinuorukainen katsoi surullisena, kuinka pikkuveljen kyyneleet putoilivat pieninä pisaroina kuivaan maahan ja jäivät tummiksi jäljiksi hiekkaan. Tulisiko niille koskaan loppua?
”Älä itke, Nazo... Tiedät, että se särkee sydämeni...”
”Mutta minä.. minä en kestä enää,” Nazo niiskutti. Hän kääntyi toisen polvensa varaan laskeutuneeseen Sceltfuniin päin ja heittäytyi äkisti tämän syliin, pää arpista rintakehää vasten. ”Minä en jaksa tätä enää..”
Sceltfun ei osannut tehdä muuta kuin halata veljeään tiukasti. Hän mietti hetken mitä sanoisi. Lopulta arpinen susinuorukainen työnsi hellästi Nazon irti itsestään, jotta pystyi katsomaan tätä silmiin.
”Tiedätkö mitä, Nazo – sen paskiasen mielipiteellä ei ole mitään väliä. Isä ei tiedä mistä puhuu, kun sanoo vihaavansa sinua. Oikeasti,” Sceltfun sanoi rohkaisevasti ja pyyhkäisi hellästi kyyneleen pikkuveljen poskelta. ”Hän ei tiedä mistään mitään.”
”Mitä tarkoitat?” Nazo kysyi. Hän oli jo hieman rauhoittuneempi eikä enää itkenyt niin paljoa kuin aikaisemmin. Sceltfun hymyili.
”Hän ei voi vihata sinua, koska ei tiedä, kuka oikeastaan olet. Itse asiassa hän ei tiedä sinusta mitään. Hän ei vain tunne sinua niin kuin minä. Ja arvaa mitä? Se on hänen oma menetyksensä. Suuri sellainen.”


Ei ollut lainkaan Sceltfunin kaltaista sanoa mitään vastaavaa, mutta sitä suuremmalla syyllä se kohotti Nazon huulille pienen kaaren, jota olisi voinut kutsua jo hymyksi.
”Oikeasti?” hän kysyi.
”Oikeasti,” Sceltfun vastasi ja katsoi pikkuveljeään lempeästi silmiin. ”Minä rakastan sinua, Nazo.”
”Minäkin sinua,” Nazo vastasi hymyillen ja halasi isoveljeään tiukasti. Sceltfun työnsi hänet kuitenkin kauemmas, ilme vakavana.
”Ei kun oikeasti.”
”Joo joo, tiedetään.”
”Ei kun ihan aikuisten oikeasti. Usko pois.”
”Just joo,” Nazo naurahti päätään pudistellen.
Sceltfun katsoi hetken aikaa haikeana pikkuveljeään, saaden tämän katseen muuttumaan leikkimielisestä uteliaaksi. Oliko isoveljellä oikeasti jotain sydämellään?

Sceltfun näytti hetken aikaa epäröivältä, mutta pian tämä rohkaistui. Nazo kallisti uteliaana päätään isoveljen vetäessä hänet lähemmäs itseään.
”Mitä?”
”Shh.. älä puhu.”
”...”

Sitten Sceltfun vei kätensä veljensä niskan taa, kallisti pienesti päätään ja painoi hellän suudelman tämän pehmeille huulille. Nazo ynähti yllättyneenä, mutta sulki sitten silmänsä ja vastasi suudelmaan intohimoisesti.

Pian Sceltfun irrottautui, virnistäen saman tien.
”Mitä tuo oli?” hän kysyi ilkikurisesti.
”Äh, turpa kiinni...” Nazo vastasi kevyesti punastuen ja kääntyi katsomaan muualle. ”Tiedätkö, se oli ensimmäinen suudelmani...”
”Tiedän,” Sceltfun vastasi naurahtaen. Hän katsoi pikkuveljeään hetken hellästi hymyillen, mutta kömpi pian jaloilleen.
”Pärjäätkö nyt? Minun pitää viedä metsästyssaaliini isälle... Tiedät, millainen se ukko on jos ei saa ruokaansa ajoissa.”
Nazo nyökkäsi ja Sceltfun lähti kävelemään takaisin teltalle. Nazo jäi istumaan hämmentyneenä maahan ja katsomaan hämmentyneenä isoveljensä perään.

Uskomatonta, täysin uskomatonta.

Tui tui tui ~ ♥ Sulin jo puolessa välissä ;o; Ihana fic, aivan ihana, muuta en osaa sanoa. Mahtavasti kuvailtu, ja kivasti sait Nazon kirjoittamattoman luonteen esille ~ Kiitos paljon! ♥

Aww, ei mitään. Kiva kun kelpasi. c: ♥